Hall Of Fame

Ainasto Arto (Valintavuosi 2017)

Järvenpään kädenvääntäjien pitkäaikainen puheenjohtaja joka muistetaan ehkäpä kaikkien aikojen teknisinpänä suomalaisena kädenvääntäjänä.

Uraan mahtui lukuisten Suomen mestaruuksien lisäksi myös kansainvälistä menestystä aina MM-pronssiin asti.

Antila Janne (Valintavuosi 2017)

Janne saavutti urallaan yli 20 Suomen mestaruutta, useita arvokisamitaleita mm. MM-hopeaa ja pronssia, kädenväännön lisäksi Janne oli myös menestynyt kehonrakentaja.

Davidsson Arto (Hämäläinen) (Valintavuosi 2019)

Hietanen Teijo (Valintavuosi 2019)

Jokinen Vilho (Valintavuosi 2023)

Järvinen Jussi (Valintavuosi 2019)

Koskinen Jussi (Valintavuosi 2018)

Jussin pitkä ja menestyksekäs yli 20-vuotinen urheilu-ura tuli päätökseen vuonna 2017 pitkäaikaisen loukkaantumisen takia. Jussi hallitsi vuosia suomalaisia kädenvääntömarkkinoita, ollen mm. pitkään rankattuna parhaaksi oikean käden vääntäjäksi koko Suomessa, Jussi ei myöskään koskaan kieltäytynyt kyseistä titteliä puolustamasta vaan oli aina valmis matsiin lyhyelläkin varoitusajalla.

Tämä kaikkien arvostama sukaton sandaalimies toimii edelleen lajin parissa merkittävissä tehtävissä toimien Suomen kädenvääntöliiton toiminnanjohtajana, Järvenpään kädenvääntäjien puheenjohtajana sekä tuomarikomitean jäsenenä ollen yksi Suomen kolmesta viiden tähden tuomareista.

Mikkola Teuvo (Valintavuosi 2018)

Teuvon uraan mahtui lukuisia Master-sarjojen arvokisamitaleita ja hänet muistetaan vahvasta juniorityöstä lajin eteen.

Teuvo oli herrasmies henkeen ja vereen ja lajin kehittyminen sekä siinä vahvasti mukana oleminen oli Teuvolle kunnia-asia.

Naskali Harri ja Vuokko (Valintavuosi 2017)

Suomalaisen kädenväännön Isä ja Äiti voimme kai todeta tästä uskomattoman työn lajin eteen tehneestä parista. Harri veti kilpailuita ja johti tuomareita ympäri maailmaa Vuokon toimiessa toimitsijana kilpailuissa.

Harri toimi myös pitkään EAF:n (Euroopan kädenvääntöliiton) päätuomarina

Nivala Arto (Valintavuosi 2018)

Oululaisen kädenväännön Herra ja Hidalgo muistetaan loistavana vääntäjänä ja suuresta roolistaan lajin juniorityön eteen hänen järjestäessä mm. ensimmäiset junioreiden Suomen mestaruuskilpailut Ouluun vuonna 2003. Arto toimi pitkään myös Oulunsalon Taiston puheenjohtajana sekä toimi merkittävässä roolissa Rovaniemen vuoden 2000 MM-kilpailuiden järjestämistoimikunnassa.

Arto toimi myös tuomarina useita vuosia.

Risku Antti (Valintavuosi 2017)

Antti, tämä pohjalaasen häjyyden ruumillistuma jonka pitkään ja menestyksekkääseen uraan mahtui lukuisia Mastereiden arvokisamitaleita aina Euroopan mestaruudesta lukuisiin MM-hopea- ja pronssimitaleihin.

Antti veti pitkään Ilmajoen Kisailijoiden (nykyinen Power Bull) toimintaa ja oli vuosittain vetovastuussa kansainvälistäkin suosiota saaneen Power Bull kilpailun järjestämisessä.

Antti toimi myös tuomarina koko uransa ajan.

Ruotsalainen Jarmo (Valintavuosi 2017)

Nilsiän jätti Jarmo hallitsi suomalaista kädenvääntöä oikeastaan alusta asti ja saavutti urallaan mm. Euroopan mestaruuden sekä lukuisia MM-mitaleita.

Tämä suuri suomalainen muistetaan myös legendaarisesta TV-haastattelusta jossa Jarmolta kysyttiin että miten vääntö tapahtuu, johon hän vastasi leveällä Savon murteella että ”Ensin miä kiännän ja sitten mie viännän ja se männöö jos se männöö”

Suokko Sakari (Valintavuosi 2017)

Mr. Nääsvääntö jonka huikea ura päättyi 2014 Nääsväännön 20-vuotis juhlakilpailun avoimen sarjan voittoon. Tämän lähes kaiken voittaneen legendan uran huipentuma oli Tokiossa vuonna 2005 saavutettu maailmanmestaruus.

Sakke toimi myös pitkään Nääsväännön puheenjohtajana sekä valmentajana ja hän oli myös Suomen kädenvääntöliiton hallituksen jäsen useana vuotena.

Tanila Pirkko (Valintavuosi 2017)

Saavutti urallaan kolme Maailman- sekä Euroopanmestaruutta sekä lukuisia Suomen mestaruuksia.

Yhteistyökumppanit:
No event found!