Tuomarit

Suomen Kädenvääntöliitto, Finnish Armsport Association ry:n (SKVL) alaista kilpailua järjestäessä kilpailun järjestäjän tulee ensitilassa ottaa yhteys päätuomariin, jonka kanssa arvioidaan kilpailuun varattavien tuomareiden tarve.

SKVL:n tuomarikomitea on päätynyt uusimaan tuomareiden arvoasteikon jonka myötä maakohtainen tuomariarvo määritellään tuomaripaitaan kiinnitettävillä keltaisilla tähdillä. Arvoluokista korkein on viisi tähteä ★★★★★ ja alin yksi tähti ★.

Viiden tähden arvo ★★★★★ oikeuttaa toimimaan päätuomarina Suomen mestaruuskilpailuissa sekä SKVL:n alaisissa kansainvälisissä kilpailuissa. Viiden tähden tuomari toimii kilpailuista riippumatta aina päätuomarina.

Viiden tähden tuomarit sitoutuvat kouluttamaan muita tuomareita tuomarikokouksissa joita järjestetään ennen kilpailuita tai poikkeuksellisesti tuomarikoulutuksessa muuhun kädenvääntöön liittyvän tapahtuman yhteydessä.

Viiden tähden tuomarit muodostavat myös SKVL:n tuomarikomitean missä valvotaan tuomarien toimintaa Suomessa.

Viiden tähden arvon saavuttaminen vaatii yli 15 vuoden kokemusta tuomaritoiminnasta, vankkaa näyttöä tuomaritoiminnasta kovan tason kansainvälisissä kilpailuissa esim. MM, EM, PM, International championship, sekä sääntöjen täydellistä tuntemista niin Suomen kuin Englannin kielellä, sekä osaa myös ohjata aputuomarina toimivan tuomarin työskentelyä sujuvasti.

  • Päätuomari kaaviokilpailut ★★★★★
    Tero Saarinen (Power Bull) (IFA MASTER)
  • Päätuomari haasteottelut ★★★★★
    Ville Mutikainen (TKT- Nääsvääntö)
  • Avustava päätuomari ★★★★★
    Jussi Koskinen (Järvenpään kädenvääntäjät)
  • ★★★★★ Tuomas Mäkelä (Power Bull) (IFA MASTER)

Kolmen-neljän tähden ★★★/★★★★ arvo oikeuttaa toimimaan päätuomarina viiden tähden tuomareiden estyessä osallistumasta. Tälläisiä kilpailuita ovat pienemmät kilpailut esim. Suomi-cup.

Kolmen-neljän tähden arvon saavuttaminen vaatii yli 5 vuoden kokemusta tuomaritoiminnasta, vankkaa näyttöä tuomaritoiminnasta kansallisella tasolla ja kokemusta kansainväliseltä tasolta, tämän tuomariarvon omaava tuntee ja osaa säännöt suomeksi sekä pystyy sujuvasti ohjaamaan kilpailijoita pöydässä englannin kielellä ja hallitsee tietotaidon myös aputuomarina toimivan tuomarin ohjauksessa.

  • ★★★★ Kai Paakkanen (TKT- Nääsvääntö)
  • ★★★★ Leif Ojala (Jurvan urheilijat)
  • ★★★ Erika Ketola (Jurvan urheilijat)
  • ★★★ Anni Alakylmänen (OlsTa)
  • ★★★ Anders Sandbacka (Amrsport Esse)
  • ★★★ Ville Toiva (TKT-Nääsvääntö)
  • ★★★ Marko Luoto (Raahen käenvääntäjät)
  • ★★★ Olli Lintamo (Vähäkyrön kisa)
  • ★★★ Jussi Järvinen (Mansen Voima)
  • ★★★ Tero Hyvönen (OlsTa)

Kahden tähden ★★ arvo on muutaman vuoden kokemuksen kokemuksen omaavan jo tasonsa todistaneen tuomarin arvo.

Kahden tähden arvon omaava tuomari pystyy toimimaan tuomarina itsenäisesti ja omaa tuomarityöskentelyssä tarvittavan tietotaidon sekä sääntötuntemuksen suomen kielellä.

Kahden tuomarin kilpailuissa pyrkimyksenä on että kahden tähden tuomari tuomitsee kilpailua aina korkeamman tuomariarvon omaavan tuomarin kanssa, finaalitilanteessa mielellään viiden tähden tuomarin kanssa, vähintään kuitenkin neljän tähden tuomarin kanssa.

  • ★★ Sanna Juusola (OlsTa)

Yhden tähden ★ arvo on aloittelevan tuomarin arvo johon kokemusta ei vaadita muuta kuin hyväksyttävä tuomarinäyttö tuomarikomitean toimesta.

 

Yhden tähden arvon omaavan tuomarin on tunnettava säännöt pääosin ja pystyttävä ohjaamaan kilpailijoita suomeksi.

 

Kahden tuomarin kilpailuissa pyrkimyksenä on että yhden tähden tuomari tuomitsee kilpailua aina viiden tähden tuomarin tai vähintään kolmen tai neljän tähden omaavan tuomarin kanssa. Finaalitilanteessa yhden tähden tuomari voi toimia päätuomarina viiden tähden tuomarin ollessa avustavana, tämän ollessa mahdotonta voidaan toimintatapaa soveltaa.

  • ★ Lassi Halkosaari (TKT-Nääsvääntö)
  • ★ Axel Vahur (OlsTa)
  • ★ Jarno Lehtonen (TKT-Nääsvääntö)
  • ★ Joni Kormano (Power Bull)
  • ★ Henri Hermola (Team Naskali)
  • ★ Janne Jussila (Raahen Käenvääntäjät)
No event found!
Load More